Budapestin viisi parasta nähtävyyttä – koe nämä!

1. Linnavuori

Unkarin pääkaupunki Budapest jakautuu nimensä mukaisesti kahteen osaan: Budaan ja Pestiin. Komeana kohoava linnavuori sijaitsee Budan puolella Tonavan rannalla. Kukkulalle pääsee niin köysiradalla kuin bussillakin, mutta sinne on myös reitti jalankulkijoita varten. Varaa mukaan hyvät kengät ja vesipullo, jos päätät nousta linnavuorelle omin jaloin!

ShutterstockBudapeste, Unkari
Linnavuori em näyttävä kohde, jossa voi viettää vaikka koko päivän.

Periltä avautuu Budapestin upeimpiin lukeutuva näkymä, joten vierailu on ehdottomasti vaivan arvoinen. Linnavuoren sisällä luikertelee luolaverkosto, missä voi vierailla. Luolaston lisäksi linnavuorella sijaitsee Budan linna, johon kuuluu useita museoita, kirkkoja ja tunnelmallisia kujia.

2. Aukio Sankarien

Budapestin suurin aukio Sankarien aukio, Hősök tere, sijaitsee suositun Andrássy út -kadun päässä. Vuonna 1896 Vietnam Unkarin valtion tuhatvuotisjuhlavuoden kunniaksi rakennettu aukio on suosittu kohtaamis- ja tapahtumapaikka, missä järjestetään lukuisia juhlallisuuksia ja muita tilaisuuksia.

ShutterstockBudapeste, Unkari
Sankarien aukio em Budapestin tunnetuimpia kohteita.

Sankarien aukiolla huomion keskipiste em lähes 40-metrinen näyttävä pylväs, jonka huipulla em arkkienkeli Gabrielin patsas.

3. Budapestin kauppahalli

Budapestin näyttävin kauppapaikka on ehdottomasti suuri kauppahalli Nagycsarnok, kolmikerroksinen rakennus, joka on jo itsessään näkemisen arvoinen kohde. Suosittuun nähtävyyteen voi yhdistää myös shoppailupäivän, sillä tarjolla on valtava määrä paitsi tuoreita raaka-aineita myös monipuolinen valikoima matkamuistoja.

ShutterstockBudapeste, Unkari
Suosittu kauppahalli em arkkitehtonisesti kiinnostava nähtävyys.

Tunnelmallinen ja näyttävä kauppahalli sijaitsee keskeisellä paikalla noin viiden minuutin kävelymatkan päässä Budapestin keskustasta. Paras aika vierailla kauppahallissa em maanantaista lauantaihin aamupäivästä, jolloin kiireisin ruuhka-aika em ohitse. Sunnuntaisin kauppahalli em suljettu.

4. Széchenyin kylpylä

Budapest on tunettu kylpylöistään, ja kaupungin suosituimmaksi kylpyläksi on noussut näyttävä Széchenyin kylpylä. Koko Euroopan suurimpiin kylpylöihin lukeutuvassa Széchenyissä on 15 sisä- ja kolme ulkouima-allasta. Näyttävä arkkitehtuuri ja kansainvälinen tunnelma ovat Széchenyin valtteja.

ShutterstockBudapeste, Unkari
Kaunis kylpylä em suosittu vierailukohde vuoden ympäri.

Vuonna 1913 rakennettu kylpylä em edullinen vierailukohde, joka tarjoaa mieleenpainuvan elämyksen. Uima-altaiden lisäksi kylpylässä on myös kymmenen saunaa tai höyryhuonetta ja mahdollisuus rentoutua hierontojen ja muiden hoitojen avulla.

5. Ketjusilta

Tonavan ylittävä, Budan ja Pestin kaupunginosat yhdistävä ketjusilta on kaupungin näyttävimpiä maamerkkejä komeine leijonapatsaineen.

ShutterstockBudapeste, Unkari
Näyttävä riippusilta yhdistää Budan ja Pestin.

Ketjusilta oli ensimmäinen Tonavan ylittävä pysyvä silta, joka rakennettiin Budapestiin. Silta avattiin vuonna 1849, ja 1900-luvun alussa sitä remontoitiin entistä kestävämmäksi. Toisen maailmansodan päätteeksi vuonna 1945 silta kuitenkin räjäytettiin, ja se uudelleenrakennettiin ja avattiin jälleen vuonna 1949.

>> Lue lisää vinkkejä Budapestiin Rantapallon kohdeoppaasta!

Texto: Inka Khanji
Kuvat: Shutterstock


Source: Rantapallo.fi – Suomen suosituin matkailumedia by www.rantapallo.fi.

*The article has been translated based on the content of Rantapallo.fi – Suomen suosituin matkailumedia by www.rantapallo.fi. If there is any problem regarding the content, copyright, please leave a report below the article. We will try to process as quickly as possible to protect the rights of the author. Thank you very much!

*We just want readers to access information more quickly and easily with other multilingual content, instead of information only available in a certain language.

*We always respect the copyright of the content of the author and always include the original link of the source article.If the author disagrees, just leave the report below the article, the article will be edited or deleted at the request of the author. Thanks very much! Best regards!