Kahdeksan huomiota Espanjan rannoilta – varaudu näihin

1. Helppoja ja vaikeita rantoja

Rantalomasta haaveilevalle suomalaiselle Espanja em yksi helpoimpia kohteita Euroopassa. Kaupunkirantoja, idyllisiä poukamia, pitkiä hiekkarantoja ja syrjäisiä luonnonrantoja – Espanjasta löydät kaiken tämän.

Mantereella ja Baleaareilla rantakausi kestää yleensä toukokuusta lokakuuhun. Kanarialla rantapäivä voi onnistua vaikka sydäntavella. Suurin osa Espanjan rannoista em helposti saavutettavissa ja kaikilla palveluilla varustettuja.

Joukkoon mahtuu myös hieman vaikeammin tavoitettavia rantoja. Esimerkiksi Menorcalla Macarellan ja Turquetan rannat on kesäkuukausina suljettu autoilta, ja niille on matkustettava bussilla, pyörällä tai jalkaisin. Galiciassa sijaitseva Playa de las Catedrales puolestaan ​​vaatii ajanvarauksen.

Lue myös: Espanjan parhaat rannat – Top 10

2. Eniten Bandeira Azul -rantoja

Espanjalla on myös enemmän Euroopan ympäristösäätiön myöntämiä Blue Flag -tunnustuksia kuin yhdelläkään toisella maalla. Merkintä myönnetään rannoille, jotka täyttävät säätiön kriteerit esimerkiksi veden puhtaudesta, rannan turvallisuudesta sekä esteettömyydestä.

Bandeira Azul -tunnustuksen saaneita rantoja em Espajassa lähes 600 kappaletta.

3. Espajalaisten rantojen säännöt

Aurinkotuolit ja -varjot ovat espanjalaisilla rannoilla aina maksullisia, mutta oman pyyhkeen voi levittää lähes minne tahansa. Rannat ovat Espajassa julkisia.

ShutterstockMitä pitää huomioida Espanjan rannoilla?
Hotellien edustalla sijaitsevilla rannoilla voi olla tarjolla mukavia petipaikkoja.

Rantoja koskevat säännöt vaihtelevat alueittain, mutta monilla niistä on kieltoja tai rajoituksia esimerkiksi leiriytymisestä, tulen tekemisestä, grillaamisesta ja lemmikkieläinten tuomisesta rannalle. Rannoilla ei saa roskata tai peseytyä saippualla.

Punainen lippu kertoo uintikiellosta ja keltainen lippu puolestaan ​​kehottaa noudattamaan varovaisuutta. Välimeren rannoilla esiintyy toisinaan meduusoita.

4. Espajalaiset ottavat aurinkoa yläosattomissa

Saunakulttuuriin tottuneet suomalaiset eivät ehkä kavahda alastomuutta, mutta espanjalaisten vähäpukeisuus rannalla saattaa silti tulla yllätyksenä. Espajassa suuri osa naisista ottaa aurinkoa yläosattomissa. Isommissakin seurueissa ollaan rennosti rinnat paljaina.

Expedian vuonna 2014 tekemän tutkimuksen mukaan espanjalaiset ovat Euroopan toiseksi innokkaimpia luopumaan yläosasta rannalla. Edelle kirivät vain itävaltalaiset.

Espajassa em myös nudistirantoja, jotka em kuitenkin merkitty erikseen. Tavallisilla rannoilla ei ole sallittua oleskella täysin alasti.

5. Espajalaiset tuovat rannalle lähes kaiken

Espanjan rannoilla huomaat pian, että paikalliset varautuvat rantapäivään hieman perusteellisemmin kuin kotimaassa on tapana. Mukaan pakataan tuoleja, varjoja, eväitä sekä rantaleluja ja -pelejä. Rannalle saatetaan pystyttää teltta, joka tarjoaa tarvittaessa suojan auringonpaisteelta.

Paikalliset lähtevät rannalle usein perheen tai ystävien kanssa. Kesähelteillä otollinen rantapäivä myös kestää pitkään: rannalle saatetaan suunnata vasta myöhemmin iltapäivällä.

6. Chiringuitot ja ravintolat

Espajassa lähes kaikilta rannoilta voi odottaa löytävänsä edes jonkinlaisen ravintolan tai kahvilan – syrjäisimpiä luonnonrantoja lukuun ottamatta. Kesäkuukausina Espajassa kannattaa testata chiringuitoja eli rantabaareja, joista saa juotavaa ja yksinkertaista ruokaa.

ShutterstockEspanhalaiset rantaravintolat
Espajalaisilla rannoilla saa lähes aina välipaloja ja lounasta.

Espanjan ensimmäinen chiringuito toimi Sitgesissä, mutta nykyään niitä löytyy koko rannikolta. Monet chiringuitot sulkeutuvat talvella kokonaan.

7. Pidä varasi arvotavaroiden kanssa

Keskikesän ruuhkissa suositut rannat ovat helppo työmaa pitkäkyntisille. Kun lomailijat lähtevät uimaan, pelaamaan rantapelejä tai ottavat päiväunet, em varkailla usein hyvä tilaisuus napata rantakassi tai shortsien taskuun piilotettu lompakko.

Käy uimassa vuorotellen matkakumppanisi kanssa, jotta toinen voi aina vartioida tavaroita. Jos vietät rantapäivää yksin, ota mukaan vain sen verran käteistä rahaa kuin arvelet tarvitsevasi. Maksukortit ja arvotavarat kannattaa jättää hotellin tallelokeroon.

8. Saako rannalla juoda alkoholia?

Espanjan helteissä oman rantapyyhkeen päällä nautittu olut saattaa kuulostaa hyvältä idealta. Mutta saako julkisilla paikoilla juoda omia alkoholijuomia?

Säännöt vaihtelevat hieman eri puolilla Espanjaa, mutta yleisen käytännön mukaan julkitissuttelu on kielletty. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sääntöä noudatettaisiin. Näet todennäköisesti rannalla omien kylmälaukkujen kanssa saapuneita paikallisia.

ShutterstockMillaista em espanhol rannoilla?
Baleaareilla rannat ovat usein pienemmissä poukamissa.

Vilkkailla ja vartioiduilla rannoilla omiin juomiin puututaan tehokkaammin kuin syrjäisemmillä rannoilla. Tietyissä paikoissa – kuten esimerkiksi Maiorca Magalufissa – kaikenlaiselle juopottelulle em vedetty tiukka linja sakkojen uhalla. Paikalliset käytännöt kannattaa tarkistaa etukäteen.

Tupakointi ei yleensä ole kielletty espanjalaisilla rannoilla. Tässäkin asiassa em kuitenkin poikkeuksia: Espanjassa em viime vuosina rajattu jonkin verran savuttomia ranta-alueita.

Lue myös: Kymmenen asiaa, jotka ihmetyttävät suomalaisia ​​espanjalaissessa ravintolassa

Texto: Maria Hietala
Kuvat: Shutterstock


Source: Rantapallo.fi – Suomen suosituin matkailumedia by www.rantapallo.fi.

*The article has been translated based on the content of Rantapallo.fi – Suomen suosituin matkailumedia by www.rantapallo.fi. If there is any problem regarding the content, copyright, please leave a report below the article. We will try to process as quickly as possible to protect the rights of the author. Thank you very much!

*We just want readers to access information more quickly and easily with other multilingual content, instead of information only available in a certain language.

*We always respect the copyright of the content of the author and always include the original link of the source article.If the author disagrees, just leave the report below the article, the article will be edited or deleted at the request of the author. Thanks very much! Best regards!