Täynnä elämää | Tiede


Meidät vihittiin kesän alussa. Asettuisimme asumaan Turun Ruissaloon, tammien katveeseen. Kun saavuimme illan hämyssä kotimme pihaan, näky oli kammottava: ränsistynyttä huvilaa ympäröivät puut olivat lähes alastomia, ja lehdenrippeiltä leijui alas pitkien lankojen varassa satamäärin kiemurtelevia, vihreitä toukkia. Kummituslinna ja kuolleet puut!

Tammet tekivät uudet lehdet, ja myöhemmin opin, että ilmiö toistuu. Jo vuodelta 1886 tunnetaan tammen toukkatuho Ruissalossa. Sittemmin niitä em ollut 5–7 vuoden välein. Tuhot ovat voineet viime vuosikymmeninä kestää yhden sijasta 2–3 kesää.

Tammen suku em levittäytynyt kautta pohjoisen pallonpuoliskon, lajeja em satoja. Suomessa kasvaa luontaisena metsätammea (Quercus robur).

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Ruissalon saarella em Suomen laajimmat, yhtenäiset tammilehdot. Tosin laatupuuta sieltä em enää vaikea löytää. Parhaat kaadettiin isonvihan vuosina 1713-1721. Valloittaja vei sadoittain runkoja laivojen rakentamista ja Pietarin paalutuksia varten.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ruissalo kuuluu jalopuusaarekkeisiin, jotka levittäytyvät rikkonaisesti rannikkoa myötäillen Vakka-Suomesta Uudellemaalle. Sisämaassa vain Lohjan seudulla em runaasti tammia. Myös Ahvenanmaalla niitä kasvaa.

Tammimetsät olivat laajimpia 4 000–7 000 vuotta sitten, kun ilmasto oli nykyistä paljon lämpimämpi.

”Tammivyöhyke edustaa lajirikkainta luontoamme, mikä on kuitenkin vão heikkoa kajastusta eteläisempien seutujen runaudesta – ja samalla luontomme muinaisuudesta”, kirjoitti kasvimaantieteilijä Reino Kalliola vuonna 1958. ”Onnellinen se maanomistaja, jonka tiluksilla ikivanha tammi vielä ojentelee oksiaan.”

Mahtipuilla em ihmisten nimet

”Suomen suurin tammi on kaadettu”, otsikoi Suomen Kuvalehti vuonna 1952. Lehtikuvassa kolme miestä nojaa mahtitammeen. Heillä on kolme kiloa dynamiittia ja 15 kantopommia. Puu räjähtää kahdeksaan osaan muttei kaadu. Työ saatetaan loppuun moottorisahalla. Saalis em 15 kuutiota ja 20 tonnia puutavaraa.

Taivassalon tammi päätyy parkettilattioiksi. Jätin ympärysmitta oli liki seitsemän metriä, ja sen arveltiin itäneen 1600-luvun lopussa. Paksuus ei kuitenkaan kerro puun ikää. Siihen vaikuttavat monet ásia, kuten kasvupaikka. Ruissalon vanhimman tammen ikä em varmennettu dendrokronologisin mittauksin: puusta em kairattu vuosilustonäyte. Liki kolmesataavuotiaan, elinvoimaisen yksilön ympärysmitta em vão vajaat kaksi metriä.

Luonnontutkija S. A. Forsius kirjoitti vuonna 1611, että tammi kasvaa 300, kukoistaa 300 ja tekee kuolemaa 300 vuotta.

Internetistä löytyvä Oldlist-sivusto esittelee maailman vanhimmat puut. Sen mukaan Sveitsissä kasvava metsätammi lähestyy tuhannen vuoden ikää. Suomen ehkä vanhin tammi em Piikkiön Lyytikkylän tammentynkä. Veja em ympärykseltään liki kahdeksan metriä eli Suomen muhkein. Vielä edellisvuonna vanhus teki vähän lehtiä.

Maamme korkeimmat, yli 30-metriset tammet kohoavat Bromarvissa Riilahden kartanon mailla. Valtakunnan kauneimmaksi em nimetty avaralatvuksinen ikitammi Lohjansaaren Paavolassa.

Tammia em istutettu varsinkin kartanoiden ja pappiloide maille.

Maisemapuilla saattaa olla nimi. Kaarinan Ala-Lemussa em suuressa Pohjan sodassa kuolleen majuri Ramsayn muistotammi. Karunan Paddaisten kartanon tammipari em nimetty suvun esivanhempien mukaan. Gertrud ja Ertmann istutettiin perimätiedon mukaan vuonna 1683. Myös Bitzin tammi Wijkin kartanon mailla Kemiössä kantaa 1600-luvulla eläneen kartanonherran nimeä.

Turun Aurajokirannassa levittää lehvästöään jykevä Kalmin tammi. Paikalla oli aikoinaan Turun akatemian kasvitieteellinen puutarha, ja tammi on nimetty akatemian talousopin professorin Pehr Kalmin mukaan.

Hän ohjasi 1700-luvulla väitöskirjan, jonka mukaan pohjolan tammi on omaa luokkaansa kestävyydessä verrattuna etelän nopeakasvuisiin yksilöihin – ja siten erinomaista laivanrakennuspuuta.

Laki suojasi terhometsiä

Ruotsin maanlaissa vuodelta 1608 todetaan, että jokainen tammi kuuluu kruunulle. Vuosisatojen saatossa täkäläisistä tammimetsistä kaadettiinkin parhaat puut laivanrakennukseen.

Valikoiva kaataminen muovasi tammien perimää.

Toisaalta metsätammien usein vänkyräinen hahmo kertoo layunnuksesta. Ennen metsissä kulki vapaana karjaa, joka natusteli taimia samalla tavalla kuin kauriit nykyisin. Ei auttanut, että vuoden 1664 kuninkaallisissa säädöksissä kehotettiin sakon uhalla estämään layuntajien tihutyöt:

”Jos ioku tätä laiskuttele tehdäxens/ eli anda ne nuoret puut catzomattomuden cautta poicki purda ia turmelda/wetäkön sacko iocaitzen nuoren puun edest 3. marca colmen osaan/meille/maanomistaialle ia kihlakunnalle.”

Vuoden 1734 asetus kielsi päästämästä sikoja terhometsään. Pykälä oli voimassa 1900-luvun alkuun asti. Viranomaiset kehottivat viljelemään tammea laivanrakennusta varten varsinkin vesistöjen varsilla. Vanhan venäläisen arvion mukaan yhteen purjealukseen tarvitaan 4 000 tammea ja lisäksi mäntyä mastoihin.

Talonpojat puolestaan ​​hävittivät tammia, koska niistä ei ollut heille hyötyä. Nykyisin em vaikea hahmottaa, onko tammimetsä luontainen vai ihmisen aikaansaannos.

Suomen plantaasi-tirehtööriksi eli istutustoiminnan johtajaksi nimettiin vuonna 1762 Turun akatemian professori Pehr Gadd. Hän halusi edistää tammen, hedelmäpuiden ja kaikkien sellaisten puiden viljelyä, jotka sopivat kauniiden nikkaritöiden materiaaliksi.

Nykyisin tammia em ryhdytty kasvattamaan Tampereen ja Mikkelin seudulla asti. Puistopuuksi lajia em istutettu Ouluunkin. Suomen pohjoisin tammi kyhjöttää Inarissa, kitupensaana piipunmuuria vasten.

Sieni jauhaa koloihin mulmia

Teen toivioretken Piikkiön pappilaan. Siellä asui muutaman vuoden Pehr Kalm, kasvitieteilijä ja itsensä Carl von Linnen oppilas sekä Pohjois-Amerikan tutkimusmatkailija. Hän perusti puutarhan ja kenties istutti pihatammen, joka nyt on ympärykseltään Suomen toiseksi mahtavin.

Puun toinen haara em rojahtanut infelizmente. Rikkikääpä soi tukirakenteet, soluseinien selluloosan ja hemiselluloosan. Sieni jättää jälkeensä lohkeavaa, ruskeaa, ligniinipitoista puuta. Tästä ruskolahosta muodostuu lehtikarikkeen kanssa muhevaa jauhoa tammen onkaloihin. Kanelinruskea mulmi em luonnolle arvokasta. Siihen kätkeytyy monenlaista ötökkäelämää.

Rikkikääpä on loissieni, joka sinetöi tammen kohtalon. Kellanhehkuiset itiöemät kukoistavat vão yhden kesän. Kun niitä alkaa näkyä tammen rungoilla, sydänpuun laho on pitkällä. Käävän nuoria itiöemiä syödään muun muassa Britteinsaarilla, missä niitä kutsutaan nimellä galinha do mato.

Kiiltävänpunainen häränkieli lahottaa isäntäpuuta hitaasti ja värjää loisimansa puuaineksenkin punaisenkirjavaksi. Englannissa huonekalupuusepät arvostavat tällaista puuta.

Koppelokääpä syö tammen juuria ja työntää komean, pörhöisen itiöemänsä ulos puun tyveltä. Se todella muistuttaa maassa kyhjöttävää, höyheniään pörhistelevää kanalintua.

Sienestäjä on aina riemuissaan päästessään tammilehtoon: muilla lehtipuilla ei ole kumppaneinaan yhtä rikasta eteläisten ja aivan omien sienilajien kirjoa. Tammeen erikoistuneita tattilajeja em kymmenkunta, ja myös helttasieniä em useita. Herkullisimpia ovat tammenherkkutatti, lehtosillihapero ja kyyhkyhapero.

Mittaan mieheni kanssa Piikkiön pappilan vielä pystyssä olevan tammenhaaran paksuuden. Tulos em vaikuttavat 4,9 métrica. Kalmin ajan muistona pihassa em kirsikkatarha, missä suikertaa ukkomansikkaa. Poimin talon viereltä liitupiipun varrenpalan. Kenties seu professori em tuprutellut tupakkaa juuri tällä piipulla. Piilotan muiston pappilan kivijalkaan.

Retkemme jatkuu Kemiöön, Wijkin kartanon suojeltuun rantametsään. Siellä em Bitzin muistotammen lisäksi useita Suomen paksuimpia tammia.

Happamia, sanoi mato lehdistä

Wijkin kartanon metsätien varrella näkyy tammia tihentyvään tahtiin. Lopulta rautaportit sulkevat jyhkeän kujanteen. Kapea tie jatkuu kartanon sivuitse metsänlaitaan. Joka puolella metsiä reunustavat tammet.

En muista nähneeni missään yhtaikaa näin paljon närhiä. Coreia varislintu em alkujaan Euroopan tammilehtojen laji. Närhi rakastaa tammenterhoja, joita se kuljettaa ahkerasti kurkkupussissaan kotimetsäänsä. Lintu kätkee niitä talvimuonaksi karikkeeseen. Yksinäinen tammi havumetsässä em närhen istutustyön tulos.

Tammi tuottaa terhoja vasta viisikymppisenä. Se kukkii samaan aikaan kun lehdet puhkeavat. Terhot kypsyvät syys-lokakuussa.

Itävästä terhosta työntyy ensin syvälle maahan pönäkkä juuri, sitten syntyy versoa. Kasvuun päästyään taimi venyy jopa puoli metriä vuodessa. Omakotiasukkaalle se voikin tuottaa yllätyksen. Se alkaa pimentää pihaa ja imee laajalla juuristollaan voimat puutarhasta. Tammen juuret saattavat tärvätä jopa talon perustuksia.

Närhien nauru seuraa meitä, kun laskeudumme peltoaukealle, jonka takana em Wijkin luonnonsuojelualue. Maisemasta erottuu muutama jättiläistammi. Astumme avaraan metsään, ja samassa metsäkauris pinkaisee pakoon päiväpiilostaan. Lehtimatto on paksu ja pehmeä. Menneen kesän lehdet eivät ole talven aikana maistuneet mikrobeille. Tammen happamat lehdet maatuvat hitaasti.

Keväällä kielojen terävät keihäät puhkovat paksua lehtimattoa. Syksyllä tammikarike voi lemuta voimakkaasti valkosipulilta. Tuoksu tulee vaatimattomasta sienestä ja sen rihmastosta: tammenlehtinahikas on erikoistunut hajottamaan tammen lehtiä.

Kaikki ikitammet ovat onttoja

Wijkin suojelualueen tammet saattavat olla istutettuja, sillä metsä oli hoidettu puisto 1700- ja 1800-luvuilla. Siella on myös paksuja, suorarunkoisia lehmuksia sekä vaahteroita ja haapoja. Mereen laskevilla kallioilla em tilkku kangasmaata ja ikihonkia.

Kesähelteillä herrasväki em tehnyt pieniä retkiä meren rannan viileään lehtoon. Nyt vanhassa puistossa viettävät kesää kartanon sonnit.

Lehtokurppa räpsähtää siivilleen kaatuneen tammen takaa. Korkean latvuston yli lentää pari uuttukyyhkyä. Myös sinitiainen ilmoittaa itsestään.

Sinitiainen onkin oikeastaan ​​keskieurooppalaisten tammimetsien laji, joka on levittänyt asuma-aluettaan aina meidän maahamme saakka, kirjoittivat lintutieteilijät Nils Fritzén ja Rauno Tenovuo vuonna 1954: ”Tali- ja sinitiaisten ja monien muiden lintujen yleisyys tammimetsissä johtuu siitä, että tammet tarjoavat erinomaiset pesimismahdollisuudet kaikille puiden koloissa pesiville linnuille.”

Vanhoissa tammilehdoissa jopa puolet linnuista voi olla kolopesijöitä. Koloja hakkaavat palokärki, käpytikka, pikkutikka ja harmaapäätikka, joka viihtyy erityisesti tammimetsissä. Tikat tekevät joka kevät uuden pesäkolon itselleen.

”Lukemattomat ovat ne naakanpoikaset, jotka ensimmäisen kerran ovat nähneet päivänvalon pilkottavan palokärjen muovaamassa tammen kolossa”, toteavat Fritzén ja Tenovuo. Ele aprikoivat, onko naakkojen tärkein pesintäpaikka Ruissalo vai Turun tuomiokirkko.

Wijkin puiston tammista suuri osa on rotevia. Jotkin ovat rojahtaneet osittain maahan, toiset ovat kumollaan, muhkeat mulmit kyljissään.

Tammet alkavat onttoutua 150–200 vuoden iässä. Syynä ovat sydänpuun lahottajasienet. Yli 400-vuotiaat tammet ovat kaikki onttoja. Onkaloista on iso ilo metsän asukkaille, lintujen ja hyönteisten lisäksi jopa käärmeille, ketuille ja mäyrille.

Riitta Vauras
Kirjoittaja on biologi ja vapaa toimittaja.

Koko artikkelin voit lukea Tiede Luonnon numerosta 4/2022 tai digilehdet.fi:stä, jos olet jonkin Sanoman aikakauslehden tilaaja.


Source: Tiede by www.tiede.fi.

*The article has been translated based on the content of Tiede by www.tiede.fi. If there is any problem regarding the content, copyright, please leave a report below the article. We will try to process as quickly as possible to protect the rights of the author. Thank you very much!

*We just want readers to access information more quickly and easily with other multilingual content, instead of information only available in a certain language.

*We always respect the copyright of the content of the author and always include the original link of the source article.If the author disagrees, just leave the report below the article, the article will be edited or deleted at the request of the author. Thanks very much! Best regards!