Teini-iässä äidin ääni ei enää kiinnosta


Jos teini-ikäinen tunnu kuulevan äidin kehotusta siivota huone, syy ei välttämättä ole siinä, ettei homma hirveästi huvita.

Syy voi uuden tutkimuksen mukaan olla alentunut kyky reagoida äidin ääneen.

Stanfordin yliopiston tutkijat huomasivat, etä noin 13 vuoden iässä lasten aivot alkavat reagoida eri tavalla äidin ääneen kuin nuoremmassa iässä.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Aivoissa näet näkyy, että vieraat äänet alkavat vetää nuoren huomiota puoleensa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

“Aivan niin kuin vauva osaa virittyä äitinsä ääneen, murrosikäinen osaa virittyä uusiin ääniin”, tutkimuksen pääkirjoittaja, apulaisprofessori Daniel Abrams sanoo Stanfordin yliopiston tiedotteessa.

Teini-iässä ihminen alkaa suuntautua entistä vahvemmin kodin piiristä ulos maailmaan ja perheen ulkopuolelle, etenkin kavereihin ja muihin ikätovereihin.

Uusi, The Journal of Neuroscience -tiedelehden julkaisema tutkimus osoittaa, että käänne näkyy jopa suhtautumisessa ihmisääniin.

Teini-ikäisten aivot reagoivat kaikenlaisiin ihmisääniin herkemmin kuin heitä nuorempien lasten.

Lisäksi aivojen palkitsemisverkosto ja sosiaalisesti ärsykkeiden arvoa puntaroivat alueet aktivoituvat enemmän vieraista äänistä kuinäidin äänestä.

”Sikiöt kohdussa tunnistavat äitinsä äänen enen syntymäänsä. Mutta vaikka murrosikäiset ovat viettäneet paljon enemmän aikaa tämän äänen kanssa kuin vauvat, heidän aivonsa virittyvät siitä pois toisiin ääniin, joita he eivät ole koskaan edes kuulleet”, selittää Stanfordin yliopiston tutkija Percy Mistryyksi tutkimuksen tekijöistä.

Tutkimuksessaan tutkijat pyysivät teini-ikäisten äitejä lausumaan nauhalle kolme hölynpölysanaa.

Merkityksetöntä hölynpölyä haluttiin, jotta kuulijat eivät reagoisi pelkän äänen sijasta sanojen merkityksiin tai tunnesisältöön.

Teini-ikäisille koehenkilöille soitettiin oman äidin ja kahden muun naisen aäniä Samalla, kun heidän aivojaan kuvattiin magneettikuvantamislaitteella.

Kävi ilmi, että kaikki ihmisäänet herättivät teini-ikäisten aivoissa useilla alueilla voimakkaamman reaktion kuin pienempien lasten aivoissa.

Pienten lasten reaktioita ääniin tutkijat olivat selvittäneet aiemmin, ja he käyttivät silloin saatuja tuloksia nyt vertailukohtina.

Aivoissa näkynyt reaktio oli sitä vahvempi, mitä vanhemmasta nuoresta oli kyse.

Teinien kääntyminen kohti vieraita ääniä tapahtuu 13:n ja 14 ikävuoden välissä, tutkijat havaitsivat.


Source: Tiede by www.tiede.fi.

*The article has been translated based on the content of Tiede by www.tiede.fi. If there is any problem regarding the content, copyright, please leave a report below the article. We will try to process as quickly as possible to protect the rights of the author. Thank you very much!

*We just want readers to access information more quickly and easily with other multilingual content, instead of information only available in a certain language.

*We always respect the copyright of the content of the author and always include the original link of the source article.If the author disagrees, just leave the report below the article, the article will be edited or deleted at the request of the author. Thanks very much! Best regards!